lauantai 5. syyskuuta 2020

Reissu 5. Unelmana Pohjois-Norja 17 - 28.7.2020

Wuhuu!  Sain tilaisuuden lähteä unelmieni kohteeseen,  Pohjois-Norjaan Susanna Ojalan kanssa. Matkaa taitettiin Susan ihan uudella matkailuautolla, Pepperillä ja mukaan otettiin 4 koiraa,  Susan kolme aussia, 11 v. Luna,  6 v. Cosmo ja 4 v. Taiga sekä minun bordercollie 1.5 v. Lisa.  Elvikin oli lähdössä mutta aloitti juoksun niin sitä emme ottaneet mukaan, kun mukana oli yksi uroskoira.  Oikeestaan pääsin huomattavasti helpommalla yhden koiran kanssa.  

17.7.2020  "Junamatka Turkuun ihana ois..."

Meidän matka Lisan kanssa alkoi Tikkurilan juna-asemalta josta hyppäsimme Ouluun menevään junaan. Olin etukäteen vienyt jo suurimman osan matkatavaroistani autoon, mutta ihmeesti sitä tarpeellista ja varmaan tarpeetontakin tuli pakattua vielä viime tipassa.  Se lupaus että vain reppu selässä, käsveska ja koira ei oikein pädennyt. Loppujen lopuksi lähes kaikkia vaatteita ja tavaroita tuli tarpeeseen ja käytettyä.  

Lisa on ollut koko tänastisen ikänsä hieman haasteellinen koira, mutta nyt jo tällä junamatkalla se osoitti, että syytä huoleen ei ole.  Niin lunki matkalainen kun vaan olla voi. 💓💓💓 Seinäjoella oli pitempi paussi matkassa ja sain ulkoilutettua koiran.  Olimme koiravaunussa, jossa oli varmaan kymmenkunta koiraa.  Lisa yritti penkin alta leikkiä yhden ihanan lapinkoiranpennun kanssa.  Mutta suurimman osan aikaa Lisa nukkui penkin alla.

Oulussa Susa oli meitä vastassa ja ekan yön minä vietin autossa Nallikarissa. Susa oli ollut jo lähes viikon reissussa kiertäen ympäri Suomea Taigan kanssa agilitykisoissa vaihtelevalla menestyksellä ja niin silloin perjantainakin mentiin lähes suoraan Virpiniemeen aksakisoihin. Seuraavana päivänä lauantaina siellä oli aussien mestikset. Sunnuntainakin ne olisivat ? vielä jatkuneet, mutta me suunnattiin jo kohti pohjoista käsivarrentietä pitkin. Matkalla pohjoiseen käytiin Kemin Prismassa kaupassa ja törmättiin Tiinaan ( Saimin omistaja ) ja Katjaan. 

18.7.2020 Pellon Arctic Camping

Pelloon asti jaksettiin ajaa Oulusta ja jäätiin sinne tien varressa olevaan melko uuteen campingalueeseen ( Polar Arctic camping ) joka oli ihan Tornionjoen vieressä.  Oli kyllä siisti paikka, meidän pisteluokituksessa sai 9.5 pistettä.  Toinen jännä kohtaaminen tapahtui Pellon campingalueella.  Nuori nainen käveli minua vastaan kun olin menossa tiskaamaan astioita.  Kysyin häneltä missä se tiskipaikka on.  Hän jähmettyi paikalleen ja sanoi "Anita".  Vähän aikaa siinä katottiin toisiamme.  En siis tunnistanyt Matildaa, mutta ei hänkään tunnistanut minua ennenkuin avasin suuni.  Sama suunta meillä oli, Lofootit!



Pepperi vaati hieman kasvojen kohotusta Pellossa, että voi sitten ottaa niitä kuvia autosta käsin.  

En ole koskaan ajellut tuota tietä pohjoiseen ja yllätyin, miten leveä joki Tornionjoki oikein on. Voin vain kuvitella ne valtavat tulvat aina runsaslumisen talven jäljiltä.  Upea paikka.  Susa uskalsi mennä uimaan tuonne, minä en!  Yllätys yllätys!



19.7.2020 Kilpisjärvi camping

Pellosta oli alle 400 km Kilpisjärvelle, joka oli meidän seuraava yöpymiskohde.  Tämä siksi että ajatus oli kiivetä Saanalle.  Itse leirintäalue oli suoraan sanottuna melko syvältä.  Tuli vähän rähjäinen tunne siitä kun niitä ns. lautamökkejä oli siellä sun täällä ja kaikki näytti rähjäisiltä.  Meidän pisteluokituksessa 5 pistettä.  Seuraavalla kerralla en kyllä siihen pysähdy, vaan jatkan eteenpäin Norjan puolelle.  

  


Tämmöinen sodan ajan muistomerkki löytyi vähän ennen Kilpisjärveä.  Tästä paikasta on ammuttu viimeiset laukaukset huhtikuussa 1945.  Mutta meitä odotti jo Saanatunturi!

Kuva alla: Siellä, vielä tässä melko kaukana se odotti!  Saana
Vas.  Lisa matkusti alkumatkasta etujalkatilassa jaloissa. 



Kilpisjärvi camping

Auto ajettiin vähän korkeammalle niin päästiin edes hienoimmille maisemille.  


Ai että, ette arvaakaan miten hyvissä ruoissa Susa minut piti.  Työjako oli sellainen että Susa tekee ruoat ja minä siivoan, petaan petin ja tiskaan.  Tämä oli erinomainen jako minun mielestäni.  Koko reissun aikana käytiin varmaan yks kaks kertaa syömässä ja kerran kahvilla.  Kaikki muut ruoat tehtiin autossa.  
Saanan huipulla!


Saanatunturille lähdettiin vasta joskus klo 20.00 jälkeen kapuaan.  Oppaassa luki 4-5 tuntia kaikkineen ja oli se ainakin minulle sen verran vaativa, että kyllä se 4 tuntia siinä siinä meni.  Siellä melko ylhäällä oli jo tosi kylmäkin, tuuli ja vielä alkoi satamaan niin että ne kalliot tulivat hitsin liukkaiksi.  Mun kusluistimet ( varsikengät ) olivat jo lähes hengenvaaralliset siellä.  Mutta takastullessa Susa talutti molempia koiria, niin matka taittui.  Se Kilpisjärvellä alkanut sade sitten jatkui myös Norjan puolella.  Tai no ei ihan koko aikaa mutta ma-to kyllä satoi huolella. 

20.7.2020 Tromssa camping



Saatiin kuulla kesken kaiken että Susa ja Taiga olivat voittaneet sen aussimestiksen, mikä oli taas yksi hyvä syy ottaa pari lasillista viiniä.  Sade ei paljon haitannut.  

PALJON ONNEA SUSA JA TAIGA!

Kilpisjärveltä ajeltiin sitten maanantaina 20.7 Norjan puolelle ja kuinka se maisema voikin muuttua niin paljon, kun rajan yli päästiin. Rajamuodollisuuksia ei ollut, ketään ei rajalla näkynyt.  Me jatkettiin maisemia ihaillen Skibotniin päin ja Tromssan suuntaan.  Seuraava majoitus olisi Tromssa campingillä.  Välillä oli huimia pudotuksia ihan tien vieressä että heikompia hirvittää.  Tromssassa satoi kyllä sen verran kovin koko ajan, että paljon ei siellä jalkauduttu. Kierrettiin siellä autolla ja katsottiin maisemia.  

Meidän auton parkkipaikka oli vuolaasti virtaavan joen varrella jossa oli käsittämättömän kirkasta vettä.  Siihen solinaan oli kiva illalla nukahtaa.  Täällä oli myös todella siistit vessat ja pesutilat ja tilavat keittiöt.  Kyllä tää sai meiltä 8.5 pistettä.  Jos olisi ollut aurinkoinen päivä, ehkä pisteet olisi nousseet.  :-)

Alla:  fotobomber Lisa


Kuva alla:  Tuonne taustalle näkyvälle vuorelle ( Fjellheisen ) olisi päässyt jollain köysihissillä ja sieltä olisi ollut upeat näkymät yli Tromssan mutta emme menneet, kun oli sumuista ja sateista.  Ehkä joskus toiste! 
Tromssa camping

21.7.2020 Svolver camping

Tromssa ei nyt meille näyttänyt parastaan kun satoi lähes koko ajan. Mietittiin illalla minne aamulla suunnistetaan ja päätettiin sitten että lähdetään Lofooteille.  Ajateltiin että mennään Å:hon asti, jonne olisi ollut ainakin 8 tunnin ( 550 km ) ajomatka Tromssasta. No vettä tuli edelleenkin niin mikä ettei, sadepäivä on yhtä kuin ajopäivä.  Oltiin sitten ajettu jo reilu 400 km Svolveriin, niin päätettiinkin jäädä siihen.  Leirintäalue oli upealla paikalla kahden ison vuoren välissä, kun sen ensin löysi.  Navi pyöritti meitä ihan siinä lähellä mutta paikkaa ei meinannut millään löytyä. 

Tässä vaiheessa oli vasta tiistai, katsottiin supersäästä että torstaihin asti sataa, niin oli pakko vain ihailla upeita maisemia autosta käsin. 
Kyllä ne lumihuippuiset vuoret vaan sykähdytti, vaikka olivatkin välillä pilvien peitossa.  Meitä ei hirveesti innostanut mennä tuonne sateella luikastelemaan.  Kaikki vaan laittaa aina niitä aurinkoisia kuvia.  Se on vaan joskus harhaa kun Norjassa sataa kuitenkin melko usein.

Onneksi meillekin tuli vielä kauniita päiviä.  Yllä ja oikealla olevat kuvat ovat otettu matkalla Svolveriin. Svolverin leirintäalue oli hieno.  Pisteet 9.  Siinä olisi ollut yksi vuori korkattavaksi, mutta ihailimme sitä tai niitä kaikkia ympärillä olevia alhaalta käsin.  









Svolverin keskustan hieno hotelli!


Svolverin keskustan mökkejä


Svolverissa käytiin käppäilemässä kaupungilla ja kyllä se on kaunis paikka.  Melkein voisin vaikkapa asua siellä. Svolverhan on Lofoottien epävirallinen pääkaupunki jossa on n. 4200 asukasta.  Mutta turisteja varmaan monin verroin varsinkin kesäisin.  Illalla mietittiin mihin seuraavana päivänä, Å:hon vai jonnekin muualle. Å:hon olisi vielä parin tunnin matka. Päätettiin sitten varata Andenesin valassafarille liput torstaiksi, kun edelleenkin satoi. Sieltä sitten jatkaisimme Gryllefjordiin Senjalle lautalla.  Lähdettiin siis takaisin, kun meillä oli 3 tunnin ajomatka Andenesiin.   Pysähtelimme aina sopivan upean maiseman edessä.  Ne eivät Norjasta ihan heti lopu. 

22.7.2020  Andenesin camping





Ajettiin sitten ajan kanssa Andenesiin ja paikon sääkin oli suosiollinen eli ihan koko aikaa ei satanut. Tällä tieosuudella ei kauheesti ollut isoja nousuja, laskuja ja tunneleita, mutta maisemat olivat silti upeita. Andenesin campingalue oli karulla tavalla kaunis. Pisteitä 8.  Meren ranta oli valkoisen hiekan peitossa joka oli kovaa kuin asfaltti. Susa päätti toteuttaa yhden unelman, käydä uimassa Norjan meressä.  Minä ajattelin myös, että menisin ja laitoin jo uikkaritkin päälle.  Mutta oon kyllä sen verran vellihousu että menemättä jäi, kovasta yrityksestä huolimatta. Illalla sitten oli taas hyvä syy ottaa lasillinen viiniä.  Oltiin molemmat jo innostuneita seuraavan päivän valassafarista ja katsottiin vaatteet valmiiksi. Illalla sade vaan yltyi ja samalla alkoi myrskyään oikein kunnolla. Yöllä heräsin muutaman kerran siihen että koko auto heilui myrskyn voimasta.  Tämä enteili huonoa meidän safarille.  Ja niinhän siinä sitten kävi että aamuyöstä tuli tekstari että se on peruutettu.  Meidän loistava suunnitelma mennä safarin jälkeen lautalla Senjalle Gryllefjordiin jäi myös tekemättä ja jouduttiin kiertämään 6 tunnin lenkki.  Onneksemme tuossa safarissa oli perävalotakuu eli jos ei pystytä järkkäämään, saa rahat takaisin.  Kaikeksi huipuksi vielä Taiga aloitti juoksun.  

23.7.2020 Ajo Sorreisaan




Hieman harmistuneina lähdettiin ajeleen sitä pitempää reittiä Senjalle päin.  Vettä tuli huolella, mutta seuraavaksi päiväksi oli jo luvattu parempaa. Supersään mukaan.  Oltiin ajettu vissiin tunnin verran kun auton näytölle tuli ongelmia rengaspaineen kanssa.  No Sortlandin kaupunki oli lähellä, ajelimme sinne ja komeat viikingit otti auton heti pukille ja tarkistivat tilanteen.  Onneksi ei löytynyt mitään suurempaa ja niimpä taas jatkettiin matkaa.  Auto oli ihan uusi ja vielä ei kaikki sen oikut olleet selvillä.  Tää torstai oli kyllä reissun sateisin ja myrskyisin päivä, siksi hyvä siirtymään.  Löydettiin sitten pieni campingalue Sorreisasta ja jäätiin siihen kun ei jaksettu enää ajaa.  Tälle pisteitä 8. Siitä oli vielä jotain 20 - 30 km Senjalle. 

Sortlandissa oli myös komea ja korkea silta.  Sillat olivat lähes kaikki samalla kaavalla tehtyjä.  Yksinkertaisia.  Jotkut sillat olivat tosi korkeita ja kapean näköisiä että piti ensin katsoa mahtuuko auto siihen. 



Alla kuva Sortlandin sillasta.

Silta Sortlandissa

24.7.2020 vihdoin Senjalle ja Årderdalen camping

 
Meillä oli kovassa käytössä Supersää appi, kun piti katsella koska se keli oikein paranisi.  Olihan se hieman syvältä kun sää oli niin monta päivä superhuono, mutta silti se ei saanut meitä masentumaan ja kiukuttelemaan.  Ne on vaan sellaisia asioita, joille kukaan ei mahda mitään eikä lomatunnelmaa pilata moisen asian vuoksi.  Norjassahan sataa aina ja jos lähtisi sinne vuorille, siellä ei välttis sataisikaan.  Ei muuta kun viinilasilliset harmitukseen!  Mutta tuon viereisen kuvan lukemat nosti kyllä taas huippuunsa matkanteon ja sadekelit unohtui samoin kuin harmitus peruuntuneeseen valassafariin.  
Årdendalenin campinalueelle 8.5 pistettä 

Taigan juoksun takia aloitettiin jo ns. kotimatka, tosin poiketen vielä Seglalle ja Blåvattnetille.  






Reissun vanhin ja nuorin koiruus, 11v Luna ja 1.5v Lisa

Årdendalin luonnonsuojelualue!

Meillä oli grilli-ilta, kun oli niin upea sää illalla.

      

 25.7.2020  Hesten, joka muuttui Seglaksi    

Edellisen illan grillibileet jatkuivat seuraavan aamun lettukesteillä.  Tankattiin siis heti aamusta kunnolla että jaksetaan ajella ja kiivetä.  Sanoinko jo että Susa on erinomainen kokki?  Sanon sen taas!  Kaksi viikkoa mahtavissa ruoissa.  Toiset ne vaan osaa.   😃😍😃Yritin sen vastineeksi tehdä niitä muita hommia.  Yllättävän paljon tuollaisessa matkailuautossa on pussutettavaa ja muistettavaa aina kun parkeeraat leiriytyäksesi tai liikkeelle lähtiessä.  Sain hyvän koulun auton käyttöön.  Että jos joku on lähdössä, ihan mihin vaan, niin ilmoittaudun kaveriksi.  😀😀😀

Tämän päivän ohjelma oli Hestenin valloitus.  Katsoimme OUTTT apistä että se olisi sopiva, ei muuta kun nokka kohti Hesteniä.  Matkalla pysähtelimme kuvaamaan, kun maisemat olivat niin upeita.  Kuvat on vaan taattua Samsung S8 laatua, mutta se riitti meille.  Susalla oli järkkäri mukana, lähinnä ajatellen valassafaria, mutta sitä ei käytetty, sattuneesta syystä.  Vuorille kiivetessä se olisi ollut ehkä hiukka hankala. 




Tämä näkymä, ai ai aurinko!




Näyttää niin lyhyeltä matkalta, mutta kaikkea muuta!



Meidän nelijalkaiset ystävät.  Lisa ja Taiga olivat ainoat jotka pääsivät vaeltamaan.  Luna oli jo liian iäkäs ja Cosmo osittain saikulla!  Mutta isossa autossa niillä oli mukava odotella kun ei ollut kuuma.  

Oltiin tosiaan menossa Hestenille mutta jostain syystä navi ohjasi meidät Seglan juurelle.  Liekö siitä sitten ollut lähtö myös Hestenille, en tiedä.  Segla oli luokiteltu norjalaisen OUTTT sivuston mukaan hard rinteeksi ja Hesten taas medium.  Ainakin minulle hieman korkeanpaikankammoiselle tuo Segla oli todellakin HARD.  Ei oikein uskaltanut katsoa ylös eikä alas.  Jalassa ikivanhan sliksit, joissa ei ollut kuviota lainkaan.  Vastaisuudessa kunnon kengät ovat ehdottomat.  Susa ja Taiga loikkivat kuin nuoret kauriit rinnettä ylös, toista se meillä Lipen kaa, taidettiin molemmat vähän pelätä.  No, minulla jäi ehkä 80-100 metriä huipusta, Susa ja Taiga selättivät sen.  Hienoa! No olihan siitäkin kohdasta mihin jäin, upeat maisemat.  Kun vaan uskalsi vähän katsella!




Taiga Seglan huipulla.  Mahtoiko sitäkin hieman hirvittää kun ei uskalla pitää silmiä auki?  Susa kertoi että nousi sinne sellaiselta puolelta jossa oli todella jyrkkä pudotus ja että oli itsekin vähän pelännyt Taigan puolesta ja tietysti omastaankin.  Onneksi he kuitenkin selvisivät huipulle kunnialla. 



Näistä kahdesta kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen tuosta jyrkkyydestä.  Kyllä se pisti meikäläisen menemään neliveto päällä välillä. Tuo mies tossa ekassa kuvassa katsoo vähän säälien kun "vanhus" puskee rinnettä ylös.  
Tästä kuvasta jo näkee että rinne on tosi jyrkkä ja Lisa väsynyt.  Jännä paikka! Molemmille!

25 - 26.7.2020  Puskaparkki ja Blåvattnet



Tästä kuvasta oon ylpeä. Kuva Ynkeänmuotkasta, erilainen auringonlasku!

Oltiin sieltä Seglalta parkkiksella vasta josku 18.30 jälkeen kun vielä päätettiin että lähdetään seuraavana päivänä Blåvattnetille.  Oltiinhan me kuitenkin jo kotiinpäin ajelemassa.  Ajettiin niin kauan kuin jaksettiin, taas ja etittiin samalla campingaluetta.  Niitä ei kauheesti sielläpäin ollutkaan, toisin kun vähän etelämpänä. Alettiin sitten katsomaan puskaparkkia.  Tultiin sitten ylläolevan kuvan paikkaan ja siihen jäätiin.  Maisema illalla oli upea, vuorelta putoava vesiputous ja lampaiden kellojen kilinä antoivat paikalle upean tunnelman.  Puskaparkki sai kuitenkin pisteitä 7.5.  Navin mukaan tästä oli vielä jotain 50-60 km Blåvattnetille.  Tie oli melkoisen huonokuntoinen, oli paljon tunneleita ja ajoittain kuoppia.



Aamulla herätessä laitettiin vaan nopeasti auto lähtökuntoon, ulkoilutettiin koirat ja jatkettiin matkaa.  Vasta Blåvattnetin parkkiksella alettiin laittaan aamupalaa.  Parkkikiksella oli jo melkoisesti porukka ja suurin osa yllätys yllätys suomalaisia.  Jäätikön luona näytti olevan tummia pilviä niin odoteltiin jonkin aikaa, ennenkuin lähdettiin käveleen. 4 km yhteen suuntaan ihan järkkyä kivikkoa.  Ekan km aikana tuli yksi vesistö ylitettäväksi.  Itse päädyin ottamaan kengät pois jalasta ja puntit ylös ja ylittää sen paljain jaloin.  Takas tullessa ei ollut väliä vaikka kengät kastuisi, loikin ne jalassa yli.  













Blåvattnetin käynnin jälkeen alkoikin sitten matka kohti kotia.  Sitä vielä ihmettelen että ihmisiä tuhansittain vuosittain kävelee tuon hankalan reitin, taiteilee sen viimeisen 200-300 metriä ? nähdäkseen vain sinistä vettä.  😁😁😁  Takastullessa vedin taas lipat niin että kyynärpää tuli mustaksi.  Susa paikkaili minun lisäksi yhtä norjalaista leidiä, joka oli myös tuolla kaatunut ja silmäkulmassa ja peukalossa oli vekit.  Susa oli niin uskottava että leidit kysyivät "oletko sairaanhoitaja?"  En ole,  "me ollaan"  Vähän oli hauskaa. 😂😂😂

Kello oli seitsemän kun lähdettiin kotia kohti ja ajateltiin ajaa niin pitkälle kun jaksetaan, taas.  Pelloon asti päästiin, sinne meidän tutulle campingille, jäätiin siihen ja seuraavana päivänä lähes suorilta kotiin asti about 12 tuntia parin kolmen pysähdyksen taktiikalla.  

Summa summarum:  
- Suurin kuluerä oli polttoaine jota kului varmaan 400 euron edestä. 
- Km kertyi Oulu-Pohjois-Norja-Vantaa / Sipoo  n. 4000. Susa oli jo vissiin 1000 km ajellut aiemmin. 
- Yöpymiset campinalueilla halvemmat kun Suomessa, keskim. 25-30 / yö.  
- Campingalueet melko siistejä. 
- Myös kaikki ne paikat missä me olimme, olivat siistejä. 
- Osa tiestöstä vähän heikommassa kunnossa, lähinnä pohjoisessa. 
- Koronatilanteen vallitessa me tehtiin lähes kaikki ruoat autossa. 
- Asuntoautolla matkatessa punkka pysyy samana, vaikka maisema vaihtuu.  
- Tuli valtava halu lähteä ensi kesänä uudestaan jollain kompolla Norjaan!  

Susalle ihan valtava kiitos ratkiriemukkaasta matkasta sadepäivistä huolimatta.  Ja kyllä, vaikka meidän lyhyt "avoliitto" loppui, osasin kyllä heti nukkua omassa sängyssä... yksin!  😂😂😂
Lähtisin koska vaan uudestaan jos tilaisuuden saisin. 
KIITOKSET SUSA! 😀💗😀

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Reissu 13 Repovesi rulettaa